Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

tyyliametsastamassa.indiedays.com

26.11.2007 - 00:20 / Kirjoittanut tuhlaus

Eilisestä muodostui työvuoron peruuntumisen seurauksena kenties ainoa vapaa viikonloppuilta ennen joulua, joten käytiin murun kanssa hieman pyörähtämässä ihmisten ilmoilla kotona nautitun roseviinin kannustamana. Kuten normisettiin kuuluu, niin ensin piti polkea jalkaa makkarin peilin edessä ja hokea iänikuista "mulla ei ole mitään päälle pantavaa"-mantraa. Kaapissa aiemmin siististi viikattuina olleita vaatteita on sovittamisen jäljiltä oltava ainakin pienen auton kokoinen epäsiisti kasa lattialla, ennen kuin asunnosta ulos suoriutuminen voisi olla edes teoriassa mahdollista. Eilenkin illalla päällä oli jossain vaiheessa mm. punaiset farkut kera mustan topin ja mustan paljettiboleron, mutta olo tuntui vaan selittämättömällä tavalla tyhmältä, eikä asuun passeleita kenkiäkään omien 70-80 parin joukosta löytynyt sitten millään. Ukkokullan kannustamana päädyin lopulta alla esitettyyn kokonaisuuteen:

  • korkeavyötäröiset farkut Lindex
  • musta perustoppi Esprit
  • seepra kietaisupaita Seppälä
  • vyö kirpputorilöytö
  • kengät Seppälä
  • paljetticlutch Make Up Store
  • kello Axcent
  • korvissa hopean väriset isot renkaat H&M

Inspiraatio tähän asuun lähti perjantaina näkemistäni Soaked in Luxuryn paidasta ja mekosta, joista ensin mainitun näette alla:

Paidalla on hintaa 39,95 € ja samanmoinen mekko-pituisena kustantaa kympin enemmän. Porissa kyseiset kamppeet löytää liikkeestä nimeltä Bonita.

Näytti tuo punainen seepran-kaverina niin kivalta, että piti itsekin kokeilla. Olen ollut jotenkin todella arka käyttämään vyötärövöitä, koska minulta puuttuu juurikin se vyötärö. Pyrin siis normaalisti kaikin tavoin välttämään huomion kiinnittämistä epäedulliseen keskivartalooni. Mutta nuo korkeavyötäröiset farkut onnistuvat mukavasti hieman  lavastamaan jonkinmoista vyötärölinjaa, joten uskaltauduin tuota vyötä käyttämään. Ilman sitä asu olisi ollut mielestäni liian pliisu. Lahkeita käärin ihan muutaman pari-kolme senttiä vielä kuvassa näkyvää lyhyemmäksi, sillä kuvasta huomasin niiden katkaisevan nilkat juuri ikävästi.

Kokeilin seepra-paitaa myöskin ilman alustoppia. Miehen mielestä (ylätys, yllätys) siinä ei olisi ollut mitään vikaa, eikä hän pitänyt paitaa liian avonaisena lauantai-illan baaririentoihin. No, miesten mielipiteitähän kuunnellaan ainoastaan silloin kun ne ovat yhteneväisiä omien kanssa, joten tein oloni turvallisemmaksi tuolla alustopilla. Ja muutenkin tuo pilkahdus mustaa kaula-aukosta toi huomattavaa "ryhtiä" kokonaisuuteen sitomalla ylä- ja alaosan selkeästi yhteen, mitä paljas tissivakoni ei todellakaan olisi tehnyt. Lopulta olin itse ihan yllättävän tyytyväinen vaatteisiini ja illasta sukeutui muutenkin kaikin puolin oikein mukava. :)

Kuten kuvista näkyy, tukkani kaipaisi kipeästi leikkausta.. saisi veronpalautukset jo tulla!!

24.11.2007 - 18:32 / Kirjoittanut tuhlaus

Voi hyvä luoja.. ne ovat palanneet: talvilenkkarit! Sain armottomia kauhun väristyksiä muutamia viikkoja sitten nähtyäni noita kasarikammotuksia sekä Biancossa, että Andiamossa.  Alla olevan kuvan kiiltavat mustat sekä valkoiset tupsahtivat silmille Asosin sivuilla ja vaaleanpunaisia ja normi-mustia puolestaan tarjoaa Ellos.

Siis mihin tämä maailma on menossa? Onko ihan joka ikinen tyyli kierrätettävä uudestaan? Tulevatko seuraavaksi kivipestyt porkkanafarkut ja kenties migreeni-kuvioidut salihousut? Muistan käyttäneeni vaaleanpunaisia talvilenkkareita 5-vuotiaana. Mieleeni on piirtynyt kuva lukion liikuntasalin pukuhuoneesta punavalkoruudullisine verhoineen ja siellä minua satujumppatunnin jälkeen odottavat vaaleanpunaiset toppakenkäni. Muistan jopa sen pienen ruskean likapilkun toisessa kengässä, joka harmitti minua kovasti pilatessaan  kenkien upeutta. Mutta kuten joedellä mainitsin, musitikuva on jotakuinkin vuodelta -86 tai -87. Nyt vuonna 2007, en todellakaan voi kertoa tuntevani minkään tason kiintymystä noita menneen ajan hirviöitä kohtaan.

Nyt talvilenkkari-muistoja kehiin muiltakin, sekä äänestys, että moniko pistäisi nämä jalkaansa. Ihan pelottaa, että joku vielä sattuu vastaamaan että "joo!".

Ja ihan nyt vaan kuriositeettina kerrottakoon, että Asoksen versiot maksavat reilut neljäkymppiä, kun taas Ellokselta kasarinostalgiaa irtoaa alle kolmellakympillä.

19.11.2007 - 17:57 / Kirjoittanut tuhlaus

Viime päivinä on ollut ikävän märkää ja tunkkaista. Ihan sellainen keli, ettei ole yhtään tehnyt mieli kipsutella missään nahkaisissa korkosaappaissa, joita kaappini tarjoaisi jokusen parin. Koroilla kipittämisen sijaan olenkin sitten perustanut pukeutumiseni kosteutta kestäville matalille lempisaappailleni. Kyseiset kengät joutuvat liukkautensa vuoksi väistymään muiden tieltä sitten kun alkaa tiet tosissaan jäätymään, joten niitä täytyy pitää nyt kun vielä voi. Niinpä olen useamman päivän esiintynyt tummissa farkuissa ja saappaissani ja vaihdellut vain yläosia. Tässä pari ratkaisuani, joista itse pidän kovasti molemmista:

  • korkeavyötäröiset farkut Lindex
  • ruskea neuletunika, jossa pääntien koristuksena paljetteja ja helmiä, Blend
  • korvikset Glitter
  • sifonkihuivi mamman värjäämä
  • solkikoristeiset saappaat jostain halpisputiikista Nizzasta
  • makeanvedenhelmistä tehdyt rannekorut Sokos
  • laukku mamman tuliainen
  • toisen kuvan farkut on puolestaan Vero Modasta ja niitä myydään nimellä "farkkulegginssit". Eli vahvemmat kuin mitkään trikoot, mut hieman ohuemmat kuin normifarkut. Vetoketju sivussa. Ei siis vetoketjulista ja napit pönkötä ikävästi jonkun tiukemmankaan yläosan alta. Lahkeet on legginssi-nimen mukaisesti ihan pillit ja niissä on vetoketjut sivuissa. Hintaa 26,95 €. Ihanat.
  • ruskea pitkä toppi JC
  • kullan värinen neuletakki Lindex
  • saappat samat kuin edellä
  • tympeä ilme mallin oma

Näyttää toi mun värimaailma olevan aika jämähtänyttä tähän vuoden aikaan. Mustaa, ruskeaa ja kultaa ja välillä vähän punaista. No, itse asiassa, jos mietitään tarkemmin, niin en minä niillä väreillä kovasti iloittele kyllä kesälläkään. Eli tää nyt vaan on niin mua. Ja kuvitelkaa, et vielä pari vuotta sitten en ois kuvitellutkaan pukeutuvani mihinkään ruskeaan. :)

18.11.2007 - 14:38 / Kirjoittanut tuhlaus

Minulle on iskenyt jokin ihan käsittämätön paljetti-kiima. Lähes jokainen noilla pienillä kimaltavilla hippusilla päällystetty vaate tai asuste saa sykkeeni nousemaan ja minun on pakko syöksyä sovittamaan. Mä en tajua. No, onneksi sovittamalla usein selviää, tangolla niin upealta näyttänyt luomus ei todellakaan imartele itseäni niin kuin sitä roikottavaa henkaria. Näin kävi muutama päivä sitten henkkamaukalla. Näin ikkunassa julisteen, jossa oli tuo alla olevassa kuvassa oleva raidallinen paljettimekko kera halvan hinnan, ja minun oli pakko raahata ystäväni mukaani sovituskoppiin toteamaan, että tuollainen määrä blingblingiä minun päällä oli todellakin too much. En tahdo näyttää amerikkalaisperheen joulukuuselta.

Toki sinne sovituskoppiin tuli revittyä pari muutakin niin kovin edullista, ja siksi niin ihastuttavaa, paljettiriepua. Sovitin mm. tuota kympillä irtoavaa minihametta, mutta... ei sitä näkyä pysty edes kuvailemaan. No, sanotaan nyt vaikka, että kamala. Niin kuin olisi viiden kilon lanttukukko sullottu kolmen kilon pussiin, ja tosi kimaltavaan sellaiseen. Eli totaali no no. Ja sitä paitsi missä ihmeessä mä olisin sellaista pitänytkään. 

No mutta, joka tapauksessa, tiedoksi niille ketkä eivät ole vielä huomanneet, niin H&M tosiaan tarjoaa tota bling blingiä pikkujouluja varten hyvin edullisesti. Tuo liivi voisi kiinnostaa itseäni ihan oikeasti, mutta sitä en nähnyt myymälässä vaan ainoastaan nettikaupassa. Ja toisaalta mullahan on jo se musta paljettibolero, joten ei voita läskin päälle..

Keräilin sitten tekemisen puutteessani (opinnäytetyön korjailut vielä odottaa vuoroaan, kahden viikon tiskit olis keittiössä, yks seitsemän sivun essee, josta valmistumiseni on kiinni on kirjoittamatta jne..) niin paljon noita paljettihässäköitä tähän esille, että alkoi melkein jo yököttää. Mutta pistetääs nyt silti tiskiin muutamia oikeasti aika söpöjä kimalluksia sekä muutama ei niin uljas luomus:

Kaikki kuvan tuotteet Asos

Tuota mustaa mekko paljettihihoilla hieman himottelin jo aikaisemmin ja nyt se olisi alennuksessa. Järkeilin kuitenkin itselleni, että käyttäisin mekkoa ehkä kerran baarissa ja that's it, joten ei kannata.

Keskellä oleva toppi taas ei väriensä puolesta minua kovasti innosta (eikä hinnan), mutta Vero Moda tarjosi saman tyyppistä paljettikuorrutusta mm. musta-violetti ja ruskea-kulta väriyhdistelminä ja melkoisesti edullisemmin. (EDIT: Ja sitten oli myös se ruskea-musta, värivaihtoehto, joka nähtiin eilisessä (18.11) BB:ssa Vappu Pimiällä.)  Hinta oli muistaakseni 40 euron paikkeilla. Sovitin ruskeaa versiota, mutta en oikein vakuuttunut. Paljetit sojottelivat mihin suuntaan sattuu, ja rupesin miettimään kyseisen vaatteen pesemisen hankaluutta, joten se siitä. Toppi oli paljettien ansioista myöskin niin raskas, että siinä ollut pieni "poolokaulus" ei asettunut ollenkaan kauniisti. Ihanaa huomata oppineensa vaateostosten suhteen edes jonkinlaista järkevyyttä. Enää ei osta joka riepua joka näyttää kivalta, vaan miettii myöskin materiaalia ja vaatteen huoltoa. Mä olen ehkä hieman aikuistunut! :)

Ruskea paljettiliivi puolestaan on aivan vastustamaton, paitsi, että kaapistani löytyy jo melko samanlainen. Mutta pidän kovasti tuostakin Asosin versiosta.

Seuraavassa kuvassa sitten muutama mielestäni ei niin kovin ihana paljettiratkaisu..

kaikki kuvan tuotteet Asos

Hopeiset paljettivermeet on jotenkin niin liian avaruus, että ensimmäinen mekko ei todellakaan iske. Eikä iske oikein pituutensakaan puolesta. Paljettihenkselit taas kuuluvat mielestäni korkeintaan taikureiden ja sirkustirehtöörien vaatekaappiin, joten en toivo näkeväni tuollaisia kenenkään yllä siviilissä. Viimeinen mekko puolestaan kuuluu sarjaan "en osaa päättää". Toisaalta aivan upea, toisaalta aivan liikaa. Tulkitsen asian siis näin: mekko olisi aivan ihana jos olisin mallivartaloinen superjulkkis ja olisin menossa joihinkin mahtaviin kemuihin, joiden pukukoodiin kyseinen kimallus passaisi. Mutta koska olen ei niin mallivartaloinen tavis Satakunnasta, en välttämättä hätkäyttäisi tuollaisella koltulla kovinkaan positiivisesti omassa lähibaarissani. Eli kiva katsella, mutta se siitä.

Sitten vielä muutamia söpöjä asusteita kera paljettien. Jos ei halua verhota koko ruhoaan, tai edes puolia siitä hileeseen, niin paljeteista voi nauttia myös pieninä annoksina vaikkapa käsipuolessa.

Tyyny Ellos, muut tuotteet Asos

Tuon baskerin olisin halunnut niin kovasti mustana mutta kyseinen väri ehti loppumaan ennen kuin sain aikaiseksi tehdä tilauksen. (eli mamma! jos sieltä Italiasta löytyy mustia paljettibaskereita, niin minulle sellainen kiitos! täällä kun ei ole kävellyt vastaan) Tai jos lukijoilla on vinkkejä mistä tuollaisia löytyisi, niin kertokaa. Omin pikku kätösin en ala tuollaista määrää rojua ompelemaan, eli tee-se-itse vinkkiä ei oteta vastaan. :)

Ellokselta löytyvän paljettityynyn funktiota en täysin käsitä.. tai siis, meneehän se koristeena, mutta minä haluan sohvalleni sellaisia tyynyjä, joita voi myös käyttää. Tuollainen tyynynpäällys ei nimittäin tunnu ehkä poskea vasten ihan kaikista miellyttävimmältä..

Loppuun vielä se edellisessä postauksessa kaavailemani kuva omasta bling bling paljettikuorrutus kokoelmastani. Ja nyt muistuikin mieleeni, että tuostahan puuttuu yhdet korkkarit, joiden olemassa olon olen melkein unohtanut...

  • ruskea liivi Vila, Tallinnasta
  • kultabolero New Look, eBaysta
  • musta bolero Ellos
  • musta mekko Asos
  • Ruskea tunika Vero Moda
  • musta clutch Make Up Store
  • monivärinen clutch Pieces Vero moda
10.11.2007 - 02:58 / Kirjoittanut tuhlaus

Taas olis oman vaatekaapin sisältöä esillä. Seuraavanlaisessa asussa kävin kääntymässä kaverin kanssa baarissa. (Kiva töyhtö muuten tuolla pään päällä. :) )

  • tuubitoppi: KappAhl
  • farkut: Lindex
  • korvikset: Glitter
  • kengät: Andiamo. Ihan ei nyt väriltään olleet vaatteiden kanssa parhaat mahdolliset, mutta metallinhohtoa kuitenkin. Mun kaikki kullanväriset kengät tuntui hieman liialta tuon jo päällä olleen kultavyöryn kanssa.
  • clutch: kirppislöytö
  • bling-bling paljetti-bolero: eilen vastaanotettu löytö eBaysta. Hintaa kullan kimallukselle tuli postikuluineen n. 9 €. Vehje on merkiltään New Look ja se on käyttämätön. Ihastuin siihen heti aivan valtavasti. Sopii mun mielestä loistavasti pikkujoulukauteen. Tarkempaa kuvaa alapuolella:

Takana ei siis ole niin paksua paljettikuorrutusta kuin edessä. Hihat ovat tuollaiste hieman leveät ja perhosmalliset. I'm in love! Mulla on nyt joku ihme vimma näihin palkettikoristeisiin juttuihin. Täytynee esitellä jonain päivänä yhdessä postauksessa kaikki mun paljettihässäkät. Niitä on kertynyt viime aikoina melkoinen määrä..

08.11.2007 - 21:46 / Kirjoittanut tuhlaus

Edellisessä postauksessa haaveilin nahkaisista mustista talvisaappaista. No, saappaat on ja mustat, mutta nahka on toiveiden vastaisesti keino-sellaista. Mutta esittelläänpäs nyt nuo halpislöytöni kera syksyisen ankean kaupungilla-pyörähdys asuni. Mukana myös tämän päiväinen hattulöytöni H&M:lta. Hinta 6,90 €. Aikaisempi hattuvarastoni katosi taivaan tuuliin viime talvena, kun varastossamme kävi varkaita, jotka veivät lipaston, jonka sisällä talviasusteeni olivat. Nyt siis täytyy kokoilla uutta varastoa. Hatun väri on lähempänä todellisuutta tuossa naamakuvassa.

Farkut: Lindex, takki: viime talven H&M:a, huivi: äidin peruja ehkä 70-luvulta?, kudottu pakolaisleirillä, eli ei ole heppoista Vero Moda-kamaa.

Elikkäs keinonahkaiset biker-tyyliset tosi basic-saappaat. Ostopaikka: eBay. Kunto: uudet. Hinta: postikuluineen 16,95 €. Eli erittäin paljon näissä ilahduttaa juurikin hinta. Ja tykkään kyllä muutenkin. Ovat supermukavat jalassa, ja sen kokoiset, että ne mahtuu villasukankin kanssa. Varustelinkin saappat jo villapohjallisella. Pohjatkin vaikuttavat sen verran traktoreilta, ettei kysessä todellakaan ole pahimman luokan kusiluistimet. Eli sain vajaalla 17 eurolla järkevät ja mukavat talvisaappaat, joiden ulkonäöstäkin vielä pidän. Hieman ehkä nuo kannat ovat turhan korkeat, lättänämmät olisivat olleet kivemman näköiset. Mutta maksamallani hinnalla en valita, ja toisaalta tuollainen pieni kanta tekee kengistä mukavammat jalassa. Tahdon pian päästä yhdistelemään nuo johonkin tyttömäiseen mekkoon ja pitkiin sukkiin!

Ja koska noinkin halvalla pääsin, niin tuhlasin toki toisiinkin saappaisiin, jotka löysin parilla kympillä (postikuluineen) Huuto.netistä. Voilà! Katsokaa mitkä kasarit!

Kotimaiset Pomarfinin laatusaappaat käännettävällä varrella ja irroitettavalla solkikoristeella. Aika överit, mutta ajattelin niiden piristävän talven pimeydessä tummien hameiden kaverina. Varret mokkanahkaa ja jalkaterä ja varsien kääntövarat lakeeria. Nämä pääsivätkin jo eilen tumman polvimittaisen farkkuhameen ja mustan neuleen kaveriksi, kun pyörähdin parin työkaverin kanssa testaamassa kaupunkiimme vasta avatun uuden ravintolan. Olivat miellyttävät jalassa ja lämmittivät sääriä todella hyvin.

Eli rahaa paloi kokonaisuudessaa, pohjalliset mukaan lukien, 43,55 € ja olen tätä nykyä kaksien hyvin erilaisten matalien talvisaappaiden omistaja, josita jopa toiset ovat nahkaiset! Huraa, nettihuutokaupat, huraa!

05.11.2007 - 00:29 / Kirjoittanut tuhlaus

Alla olevasta kuvasta aika selkeästi selviää minkä tyyppiset saappaat kaipaisin jalkojani verhoamaan talveksi. Matalat ja pitkät. Mieluiten mustat, mutta tummat ruskeatkin kävisi. Mulla on kaappi täynnä ohutkorkoisia melko korkeita saappaita, joilla on aika epämukavaa liukastella jäisillä kaduilla varpaiden palellessa ohuiden pohjien vuoksi. Olisikin siis mukava vaihteeksi omistaa yhdet oikein kunnon nahkasaappat, jotka saisi olla sen kokoiset, että vetävät myös villasukan. Ja pohjat sellaiset, ettei tarvitse joka mutkassa pelätä pyrstölleen tupsahtamista. Muita toiveita olisi vielä, että menisivät sekä housujen, että hameiden kanssa, eivätkä maksaisi ihan maltaita. Mahdoton yhtälö, eikö vain?

Alla nyt joka tapauksessa muutamia netin syövereistä bongaamiani ihanuuksia hinnasta välittämättä. Näköjään nuo solkihommat ovat mieleeni.

Elloksen ja Biancon saappaita lukuunottamatta kaikki muut from Nordstrom.

  • Ehdottomat lempparit näistä ovat Biancon saappat. Niissä olisi ulkonäön puolesta lähes tulkoon kaikki ominaisuudet kohdallaan. Sopivasti ruttuiset varret ja kivoja solkia.
  • Toiselle sijalle kiipeää Kenneth Colen saappaat, vaikka eivät ihan matalat olekaan. Jonkinmoinen korkokaan ei siis ole täysin pannassa oleva asia, mikäli se on riittävän tukeva, ja kengät ovat jokatapauksessa mukavat.
  • Kolmannesta sijasta kamppailevat Miss Sixtyt ja kalliimmat Maddenin saappaat, Maddenien viedessä niukan voiton tukevamman näköisen kantansa ansiosta. Mukavia solkiyksitysikohtia molemmissa.

Näillä vertailutuloksilla ei tietenkään ole mitään todellista funktiota, sillä en todellakaan ole näistä kengistä paria itselleni valitsemassa. Ilahduttavaa kuitenkin se, että eniten minua miellyttäneet ovat sellaiset, ettei tarvitsisi rapakon takaa tilata mikäli ne pystyisin hinnan puolesta hankkimaan. Taidan lotota ensi viikolla, ja voittoa odotellessa koluan kirpputoreja ja selaan eBayta sekä huuto.net:ia hyvien löytöjen toivossa.

Mitkä kuvan kengistä ovat sinun suosikkisi?

01.11.2007 - 20:35 / Kirjoittanut tuhlaus

Tilasin tuossa jokin aika sitten Ellokselta aluslakanoita ja arvaahan sen, että en onnistunut täysin välttämään vaatteiden katselua. Lakanoiden kera saapuikin sitten alla näkyvä mekko. Se on nyt sitten kovassa harkinnassa, että pitäisikö vai palauttaisiko. Oikea hinta oli 40 €, mutta koska mekon ansiosta ostokseni ylittivät jonkun tietyn summan, jonka jälkeen sain 15 € alennusta, joten hintaa jäi siis 25 €.

Kuten kuvasta näkyy, niin melkolailla erilaiselta näyttää tällaisen 42-44 kokoisen ihmisen päällä kuin tuolla tissittömällä laihalla mallilla. Juurikin tuon rintavarustuksen erilaisuuden vuoksi jouduin itse pistämään mekon alle topin. Kaula-aukko on nääs mekossa sen evrran avara, että ilman toppia ei meininki olisi oikein lasten katseltavaa. Eikä myöskään itsellä olo olisi mitenkään mukava tissit niin selkeästi tiskissä.

Toppi tietenkin vie mekosta tuon kauniin v-kaula-aukko idean, etenkin jos alla on musta toppi. Kokeilin mekkoa myös vaalean kullan värisen tuubin topin kera, eikä sekään vaihtoehto ollut omasta mielestäni täysin no-no. Tuollaiseksi empirelinjaiseksi malliksi tämä mekko on jotenkin omituinen, koska se ei aiheuta minulle kovinkaan mahdotonta raskausefektiä, vaan laskeutuu melko kiltisti kumpuani hyväilemään. :)

Alla vielä havainnollistuskuvat ilman toppia alla ja kultaisen topin kera.

Minulta puuttuu tällä hetkellä musta juhlava pikkumekko. Joten tämä tosiaan saa nyt muutaman päivän harkinta-ajan. Mitä mieltä te olette? Palautukseen vai pitoon?

01.11.2007 - 14:35 / Kirjoittanut tuhlaus

Eilinen tuli humputeltua aamusta iltaan saakka farkkuihin pukeutumisen sijasta helmat paukkuen. Ja tässä nyt sitten eilisen kaksi asuani teidän ihmeteltäväksenne.

Päivällä kävin koululla tulostamassa ja palauttamassa opinnäytetyöni. Minä siis ihan oikeasti vihdoin ja viimein valmistun medianomiksi!! Tähän mukavaan operaatioon pukeuduin täti ruskeaksi.

  • Alla vaalea perustoppi Esprit
  • Ruskea trikoopaita Esprit Edc. Hankinta täksi talveksi, ostin saman vielä marjapuuron punaisenakin
  • Hame on löytö vuoden takaiselta Nizzan matkalta jostakin vanhan kaupungin pikkuputiikista. Ihanan syksyinen niin väriltään kuin materiaaliltaankin.
  • Saappaat ovat elämäni kallein kenkäostos ikinä. Viime syksynä hankitut Art*:n saappaat maksoivat nimittäin 160 €!! Mutta olivat niin ihanat ja mukavat, että oli aivan pakko saada. Tänä syksynä ainakin Andiamoissa on näkynyt keinonahkaisia halpiskopioita noista hintaan 59,90 €.
  • Laukku on jo usein nähty Italian tuliainen.

 

Illalla juhlistettiin mun lopputyön palautusta parin kaverin kanssa etanoilla ja suklaakakulla. Olin nimittäin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että saan maistaa työpaikkani uudelle ruokalistalle tullutta herkullisen näköistä suklaakakkua vasta opinnäytetyön palautettuani. Ihanat ystäväni muistivat minua tuomalla minulle pullon kuoharia, joten sellaistakin tuli nautiskeltua. Ja kaikki tämä herkuttelu yllä olevassa asussa.

  • Punainen H&M:n alenurkasta hankittu hihaton mekko oli nyt ekaa kertaa päällä, lojuttuaan kaapissa jo hetken. Muuten aivan ihana, mutta matsku on jotain heti rypistyvää keinokökköä. Helmassa ja pääntiessä on jonkinnäköistä satiinia. Se vaan ei erotu kuvassa.
  • Neuletakki KappAhl
  • Vyö JC
  • Kengät Dinsko
  • Laukku hankittu vuosia sitten Anttilasta
  • Mustat pitkät sukat eivät suinkaan päässeet mukaan siksi, että näyttäisivät mitenkään kivoilta, vaan ihan puhtaasti lämmitystarkoituksessa. Keli oli nimittäin eilen ilallla ihan kamala.

PS: Kaikki 37-38 kokoisen jalan omaavat, jotka eivät vielä vilkaisset edellisessä postauksessani myynnissä olevia kenkiä, niin tiedoksi, että vielä ehtii.

Kirjoittaja

28-vuotiaan shoppailuaddiktin hankintoja ja unelmointia. Tavoitteena löytää nuoruuden harhailujen jälkeen oman näköiseni tyyli. Motto on, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

tuhlaus@gmail.com

Tuhlaus naamakirjassa Lisää kaveriksi!

Tuhlaus Tyyliä Metsästämässä

Ostoksille